OSLO ON IHQU
Makin haluun kirjoittaa reissublogia kun kaikilla muillakin on ollut!
Palasin viime yona (perjantaina) Oslosta, jonne lahdin tiistaina, tyomatkalle tosin. Lahdin matkaan vahan kankkarankka-mielin kun olisin halunnut vaan lepailla ja keskittya edelleenkin pahasti vaiheessa olevaan muuttoon. Mieli muuttui kuitenkin paikalle paastyani riemuksi.
Koska koko kaupungin hotellit oli ihan tayteen buukattuja rollareiden konsertin ja jonkun kuulema hyvan festarin takia, mut piti valitettavasti majoittaa monien mielesta Norjan parhaasen hotelliin ja ihan business-luokan huoneesseen
Kyseinen huone oli suurempi ja kivemmin sisustettu kuin oma kamppani. Hotelli on myos pohjoismaiden korkein (asuin kerroksessa 30) ja sielta oli upeat nakymat ympari Oslon. Suosittelen.
Ohjelmaan kuului rennohkojen kokousten lisaksi aivan mielettomiin ihmisiin tutustumista, paljon naurua ja loistavaa seafoodia esim Oslon kauniilla satama-alueella.
Seurasin myos tata jotain huippu (?) festaria suoraan hotellin jatti-ikkunasta, en tietty muista festarin saatika bandejen nimia. Jos joku tietaa niin ilmoittakaa, taa festari oli ke 08.07.07, samana paivana kuin rollareiden oslon konsertti.
Keskustelin hotellissani vapaa-ajalla muutaman muusikon kanssa, muiden bandejen edustajien nimia ei jaanyt mieleen kuin rolling stonesejen. mutta siina kavi aika pikaseen selvaksi etta se halusikin vaan yoks mun huoneeseen, joten lopetin sit keskustelun aika nopsaan ja poistuin (se sai multa vain tulta kaipaamaansa savukkeeseen).
No siis, ihana kaupunki, ihania ihmisia, paljon auringossa hikoilua ja luxus-kohtelua. Et tassa mun matkalokini, vaikkei pitka reissu tai kaukana ollutkaan, mutta ihania muistoja taas takaraivoon.
Hauskaa viikonloppua kaikille, nyt taytyykin pahan unipulan vuoksi rentoutua viikendi the Rekolassa yksin (ja kai valilla massin kanssa).
Et näin tanaan.
Nina
Kuulostaa ihanalta! harmie ttei ollu aikaa kuvien napsimiseen, ainakin toi satama nayttaa tosi upealta!
kirjoittanut Massi — August 11, 2007 @ 14:46